Minun työni – Tutustu työterveyshoitaja Kristaan ja hänen työhönsä

Minun työni -juttusarjassa tutustutaan työterveyshoitajiin ja heidän työhönsä. Esittelyssä on Pihlajalinnassa työskentelevä Krista Löfman.

Miten sinusta tuli työterveyshoitaja?

Valmistuin terveydenhoitajaksi 1994 ja työterveyshuollon harjoittelujakson aika totesin, etten ikinä tulisi työskentelemään työterveyshuollossa. Erilaisten polkujen kautta kuitenkin löysin itseni ammattikorkeakoulusta erikoistumassa työterveyshuoltoon vuonna 2004. Omat lapset olivat tuolloin alle kouluikäisiä ja ajattelin, että saattaisi olla mukavaa työskennellä aikuisten kanssa. Opiskeluun kuuluvan harjoittelujakson suoritin silloisessa Kymijoen Työterveydessä ja sattumaa oli, että samaan aikaan tuli auki työterveyshoitajan paikka, jonka sain. Tällä hetkellä ajattelen, että päätös lähteä erikoistumaan työterveyshuoltoon oli yksi ammatillisesti parhaimpia valintoja, joita olen tehnyt.

Kerro lyhyesti jotain itsestäsi

Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi täysi-ikäistä nuorta miestä. Vapaa-aika on viimeiset vuodet mennyt opiskellen. Päivitin ensin opistoasteisen tutkinnon AMK tutkinnoksi ja nyt keväällä valmistuin LAB ammattikorkeakoulusta tutkintonimikkeellä Terveydenhoitaja (YAMK), Sosiaali- ja terveysala, Johtaminen ja kehittäminen. Kotiaskareiden lisäksi pyrin harrastamaan liikuntaa sen eri muodoissa.  

Missä työskentelet ja mitä työhösi kuuluu?

Aloitin työterveyshoitajan työuran kunnallisessa liikelaitoksessa Kymijoen Työterveydessä, mutta yrityskaupan myötä minusta tuli Pihlajalinnalainen noin kolme vuotta sitten. Ison konsernin myötä tarjoutuu mahdollisuuksia erilaisiin työnkuviin, johon itse tartuin kaksi vuotta sitten. Tällä hetkellä työskentelen digitiimissä. Digitiimi toimii pääasiassa Tampereella, mutta onneksi tekniikka mahdollistaa työn tekemisen kaikkialta Suomesta. Työhuoneeni on Pihlajalinnan Kouvolan toimipisteessä, mutta työskentelen myös etänä kotoa käsin. Työtehtäviini kuuluu asiakasrajapinnassa toimiminen yhteistyössä asiakkuuspäälliköiden kanssa digitaalisten työkalujen ja automaattisten tiedonsiirtojen käyttöönottoprojekteissa. Tiedonsiirtoihin kuuluu lähinnä asiakasyritysten henkilöstö- ja sairauspoissaolotiedot ja minun roolini on yhdessä asiakkaan sekä heidän hr-järjestelmäasiantuntijoiden kanssa rakentaa oikeanlaiset tiedostot. Yhdessä digitiimin teknisten asiantuntijoiden kanssa työstämme projektia ja varmistumme siitä, että saamme kaikki tarvittavat tiedot oikeassa muodossa. Digitaalisiin työkaluihin kuuluu tällä hetkellä työkykyjohtamiseen ja sairauspoissaolojen hallintaan liittyvä verkkotyökalu. Oma tehtäväni tässä projektissa on verkkotyökaluun tarvittavien sisällöllisten asioiden kommunikointi asiakasyritysten hr-henkilöille sekä esihenkilöiden koulutus verkkotyökalun käyttöön. Vastaan myös käyttöoikeuksien luomisesta sekä asiakasyritysten että työterveyshuollon käyttäjille. Toimin myös erään valtakunnallisen suurasiakkaan koordinoivana hoitajana ja siten työterveyshuollon ydinasiat eivät pääse unohtumaan.

Mikä työssäsi on parasta? Mitä haasteita koet työssäsi olevan?

Tällä hetkellä koen, että parasta työssäni on sen laajuus ja monipuolisuus. Työkenttänäni on koko Suomi ja on ollut ilo päästä tekemään yhteistyötä erilaisten asiakasorganisaatioiden kanssa aina pohjoisesta etelään asti. Omassa organisaatiossa olen myös saanut tehdä yhteistyötä hyvin laajasti eri työtehtävissä ja eri puolilla Suomea toimivien kanssa. Erilaisia haasteita työssäni kohtaan lähes joka päivä, mutta se kuuluu työnkuvaan. Kaikki ei aina projekteissa mene sovitusti ja tilanteet tulevat yllättäen. Meitä on kuitenkin hyvä tiimi tekemässä asioita ja tukea on aina saatavissa.

Mistä haaveilet työurallasi?

Opiskelun suhteen olen nyt toteuttanut omat haaveeni enkä osaa vielä sanoa mitä toivon sen tuovan työuralleni. Toivon toki, että ylemmän korkeakoulututkinnon myötä avautuisi uusia työmahdollisuuksia. Odotan mielenkiinnolla tulevaa!

Miten haluaisit työtäsi kehittää?

Oma kokemukseni nykyisestä työtehtävästä on vielä ajallisesti vähäinen ja on vaikea arvioida mihin suuntaan sitä pitäisi kehittää. Kahden vuoden aikana kehitystä on tapahtunut ja olen mielestäni pystynyt luomaan työni omanlaisekseni omilla vahvuuksillani. Koordinoivan hoitajan työ on paljolti yhdessä kehittämistä koko koordinoivan tiimin kanssa. Palaute kollegoilta on tämän työn kehittämisessä ensiarvoisen tärkeää.

Mitä odotat työterveyshuollon tulevaisuudelta?

Työterveyshuollossa on viimeisinä vuosina ollut menossa melkoinen ”turbulenssi”. Korona ja sen tuomat vaikutukset näkyvät edelleen arjen tekemisessä. Näihin asioihin on pitänyt reagoida nopeasti, mikä on ymmärrettävää. ”Turbulenssista” ei voi yksin koronaa syyttää vaan on paljon erilaisia asioita, jotka vaikuttavat työterveyshoitajien arkeen, mm. erilaisten digitaalisten työkalujen käyttöönotto, muuttuvat toimintakäytännöt ja asiakkaiden tarpeet. Kehitys on hyvästä, mutta toivon, että kehityksessä mennään myös tulevaisuudessa työterveyshuollon ydintehtävät edellä. Mihin työterveyshuollon rooli tulevaisuuden sotessa asettuu, jää meille nähtäväksi. 

Mikäli toimit liitossamme luottamustoimessa, kerro siitä

Olen toiminut paikallisosaton johtokunnassa n. 15 vuotta ja rahastonhoitajana vuodesta 2008. Työskentely johtokunnassa on antanut mahdollisuuden päästä vaikuttamaan paikallisosaston toimintaan ja paikallisessa toiminnassa mukana olevana pääsee eri tavalla osalliseksi myös liiton toiminnasta.